Kymmenen syytä miksi yrityksen EI kannata blogata

Olen viettänyt jälleen yhden viikonlopun pohdiskellen miksei MEMEgroupin sivuilla ole blogia. Yritykseni ei ole ainoa blogiton. Tässä teille muille, jotka ette vielä tiedä miksi yrityksenne ei bloggaa.

1. Bloggaaminen on niin hauskaa, että työt unohtuvat
Ratkaisu: Opi nauttimaan työstäsi. Ei sitä aina tarvi purra hammasta. Parhaimmillaan sosiaalinen media auttaa löytämään flown uudelleen. Bloggaaminen ei ole vain työtä tai hauskanpitoa. Verkostoituminen voi olla monella tavalla hyödyllistä. Tuon linkin takana olevassa blogikirjoituksessa/artikkelissa etenkin tuo vankilasta pääseminen puhutteli minua. Eihän sitä koskaan tiedä mihin Twitteriä tarvitsee.

2. Bloggaaminen vie 10-20% tehokkaasta työajasta
Ratkaisu: Ajattle sitä investointina. Muuta tuo aika tuntitaksaksi ja laske paljonko aiot investoida blogimarkkinointiin eli käyttää aikaa bloggaamiseen. Jos haluat investoida alle tunnin viikossa, ala mikrobloggaajaksi
Esim. Twitter

3. En osaa blogata
Ratkaisu: Lue ensin paljon hyvä yritysblogeja TAI anna konsultin perehdyttää bloggamisen ihmeelliseen maailmaan.

4. Tiedän, ettei blogin sisältö saa olla pelkkää mainontaa. En tiedä mitä minun pitää sitten kirjoittaa!
Ratkaisu: Olet oivaltanut sen, mitä moni bloggaaja ei vielä ole. Olet jo todella pitkällä jos konseptoit blogin sellaiseksi, että se antaa jotain kohderyhmällesi.

5. En halua avautua blogissa yksityisasioistani
Ratkaisu: Hyvä blogi tuo etäistä konsernin johtajaa lähemmäksi työntekijöitä tai herättää luottamusta ihmiseen. Blogi ei ole mainos tai uutinen vaan enemmän kolumnityyppinen kirjoitus. Voit avautua pikkuasioista. Sinun ei tarvitse suinkaan “paljastaa kaikkea”. On mahdollista myös “antaa” kohderyhmälle jotakin muuta kuin sinua itseäsi. Anna ilmaisia vinkkejä, jaa muiden salaisuuksia, kehu lukijoita tai palkitse heitä kirjoittamalla niin hauskasti, että he tulevat hyvälle mielelle.

6. Asiakaskuntamme on niin sekalainen, että en löydä teemoja, jotka kiinnostaisivat heitä kaikkia
Ratkaisu: Yrityksesi kiinnostaa heitä. Kerro itsestäsi ja työntekijöistänne.

7. Yrityksemme asiat ovat niin huonosti tai niin salaisia, etten halua kertoa niistä
Ratkaisu: Kerro sitten yleisesti yrityksiä kiinnostavista asioista tai yleisesti toimialaasi koskevista asioista.

8. Minulla on kauhea aikapula. Jos pitäisin blogia, tarkoittaisi se, että minun pitäisi sanoa ei uusille asiakasprojekteille, jotta selviäisin kaikesta.
Ratkaisu 1: Löydät varmasti kuitenkin aikaa mikroblogin pitämiseen. Esim. Twitter
Ratkaisu 2: Jos hinnoittelunne on varmasti kohdallaan, teillä on varmasti myös varaa palkata ulkopuolinen bloggaaja Esim. MEMEgroupin kautta

9. Olen kauhean kriittinen markkinointiviestinnän suhteen. Kerran-pari viikossa päivitettävä blogi vaatisi todella paljon työtä, jotta voisin hyväksyä sen sisällön.
Ratkaisu: Pidä mikroblogia

10. En ymmärrä miksi yrityksen pitää markkinoida itseään. Meillä on jo tarpeeksi asiakkaita. Lisämyynti ja henkilökohtainen uusasiakashankinta on tehokkain tapa pyörittää yritystoimintaa.
Ratkaisu: Voit tukea myyntiä konseptoidulla markkinoinnilla. Se tehostaa myyntiä entisestään. Ihmiset tykkäävät tarinoista ja haluavat saada nopeasti tietoa kun tarve iskee. Blogit (myös mikroblogit) tehostavat hakukoneiden ja yrityksesi välistä yhteistyötä. Jos yritykselläsi ei ole nettisivuja, missaat monta myyntitilaisuutta. Systemaattinen brändin rakentaminen nopeuttaa asiakkuuden prosessia ja sitouttaa asiakkaita. Jos keskustelet asiakkaidesi kanssa myös blogin välityksellä, tunnette toisenne yhä paremmin ja lojaalisuus kasvaa yhä.

Niinpä niin. Hyviä syitä on yllättävän paljon. Oma tekosyyni koostuu syistä 6-10 ja toistaiseksi ratkaisuni on yrityksen sivustoon integroitu mikroblogi http://www.twitter.com/kristiinameme

Miksi sinä et bloggaa? Vai bloggaatko? Bloggaako työnantajasi?

Sivistyksen pariin

Vaikka (ja juuri siksi), että olen yrittäjä, pidän kesällä pitkän kesäloman. Päiväkoti on kiinni koko heinäkuun, joten meillä on ollut hyvin aikaa sukuloida ja pulikoida kotiseutuni järvissä. Oppinutkin olen, paljon. Etenkin itsestäni.

Mutta sanokaa mistä tietää, että on ollut lomalla tarpeeksi pitkään? Kesäpartaa ei näy, mutta makkaraa löytyy senkin edestä! Mutta en tarkoita nyt sitä.

Tiedättehän miten hämmentävää on joskus lukea todella tuoreista tapahtumista. Esimerkiksi käväistä kännykällä netissä tien päällä palatessaan tapahtumasta – huomatakseen, että siellä on jo täysi jälkipeli käynnissä.

Taas yksi Twitter-teos

Minä printtasin kotimatkaa varten matkalukemiseksi opaskirjan, joka osoittautuikin oleva t-o-s-i tuore tapaus. Teoksen caset (case MJ) on kerätty vain kuukausi sitten – siis silloin, kun jäin lomalle. Koko maailma siis ei olekaan nukkunut lomani aikana! Miten kauan olenkaan lomaillut kun sinä aikana maailmalla on ehditty jo kirjoittaa kirja ja tuoda se Suomen lomalaisten luettavaksi.

Siitä huolimatta, että olin epäekologisesti printannut oppaan netistä, jotta voisin kotimatkalla lukea kirjallisuutta, netissä roikkumisen sijaan, olihan se läppäri lopulta kaivettava esiin Kuopion tankkauksen (ABC:n leikkipaikan ja makkaralihapullien) jälkeen.

Vaikka olin jo “lukenut” (siten miten äiti “lukee” kun takapenkillä  puhkotaaan silmiä ja pissitään housuun) sivistyneesti ja perhekeskeisesti tuon kirjallisen teoksen, halusin vielä tsekata Twitter-slidet. Lataa Twitterin slidet ja lue koko opas digitaalisessa muodossa tai printattuna (jos rakastat kirjoja). Olet sitten loman aikana oppinut vaikka kuinka Twitteriä voi hyödyntää yritystoiminnassa.

Loppukesä meneekin sitten valtaosin Pohjois-Suomessa perheen kanssa. Online taas elokuun alussa.

Jäälatte tällä kertaa, alkoi aurinko paistaa Lontoossakin

Kirjoitettuani edellisen artikkelin Tate Modernissa kävelin tänne. Ja tästähän Ann Leestä voisi kirjoittaa vaikka millaisen tutkielman: virtuaaliolennon haamukirjoittamisesta ja markkinoinnin ja henkilökohtaisen sekoittamisesta yhteisön tai yksilön eduksi…tutkielma on työn alla, you know.

Tate Modernissa meni ainakin kolme tuntia. Olen ihan hikinen. En voi mennä tällaisena mihinkään teatteriin tai klubille. Matalat (mukavat) kangaskengät, likainen tukka ja hellemekko leggingseillä…

Abba-jengiä, Take That, puolisentusinaa filkkareita ja musiikkifestareita menisi taas, mutta en jaksa!!! EHKÄ joku vaatekauppa vielä. Ja leffaan voisin mennä lojumaan vaihteeksi.

Tate Modernin sivujen avulla voit muuten tehdä virtuaalimatkan Lontoon nykytaiteen museoon. JOS olet sitä mieltä, että et tarvitse liikettä (Lontooseen) ja harrasta tunnelmaa (massat) nauttiaksesi taiteesta. Tate Modenissa on katto korkealla, kuten Pompidoussa ja Kiasmassa, taide mahtuu sinne – ja myös ihmiset lojumaan ajatuksissaan. Minun mielestäni taiteeseen tarvitaan tila (virittävä miljöö), kuten myös kirjaankin kokreettinen näppituntuma ja kääntyvät sivut. Siksi en osta Sonyn elektronista kirjaa tuliaisiksi. Hakeudun mielelläni kirjantuoksuiseen kirjastoon, vastapainoksi tälle virtuaalielämälle…Mikäli arjen taas alkaessa on tilaa niille kummallekaan.

Oiskohan kylmä kahvi kaunistanut niin, että voin ottaa kartan käteen ja valua taas seuraavaan kesäiseen notkelmaan…

Johan – Francois (syvämietteisiä terveisiä Tate Modernin nojatuolista)

Varoitus: Tämä artikkeli sisältää henkilökohtaista aineistoa ja saattaa aiheuttaa ahdistusta. Kirjoituksessa käsitellään kirjoittajan henkilökohtaisia ongelmia ja mm. kuolemaa.

Sven Augustijnen videoteos kosketti minua, toisin kuin Paul McCartneyn projektiot, jotka torjuin, koska “taideteos” ei ollut tunteideni järkyttämisen arvoinen.

Koko toisen kerroksen gallerian Stutter-näyttely käsitteli teemaa, joka on minulle läheinen. “Keskeytettyä puhetta” (Stutter) tutkittiin useiden taiteilijoiden kautta, mutta Augustijnen teos tuli lähelle.

Taiteilija oli kuvannut kaksi aitoa tilannetta, jossa logoterapeutin vastaanotolle tuli sanoja unohteleva potilas/asiakas.

Henkilöt olivat filmillä omina itsenään. Flirttasivat, kertoivat sukulaisistaan ja koittivat muistaa heidän asuinpaikkojaan. Kertoivat mihin eivät enää pysty. Kuten viime kesänä kuollut ukkini, joka katosi pikkuhiljaa dementian kautta kauas. Ja ukki ei ole ainoa vuoden sisällä kuollut sukulainen, johon sanojen puuttuminen loi etäisyyttä jo kauan ennen kuolemaa. Sanojen vai kuuntelun puuttuminen, voisi joku kysyä.

Myös minä kärsin mm. numeroihin, paikannimiin, teoksennimiin, automerkkeihin, henkilöiden nimiin ja numeroihin kohdistuvasta unohtelusta. Olen esitellyt toisilleen monivuotisia tuttuja, unohtaen kriittisellä hetkellä näiden vanhojen ystävien etunimet. Siitä tulee paha fiilis kaikille.

Taide elämys haastoi minut pohtimaan ominaisuuksiani ja suhteitani. Toivottavasti annan oivalluksille mahdollisuuden.

Oivallus 1: Haluan elämääni lisää kohtaamisen tiloja, joita tehdään mm. notkumalla yksin Euroopan suurkaupungeissa / taidenäyttelyissä / konserteissa / kirjoittamalla / puhumalla kuunteleville korville (esim. maksettu coachini) / antamalla aikaa kuuntelemiselle ja toisen ihmisen kohtaamiselle.

Oivallus 2: Tämä on uuden lifestylen alku, josta haluan pitää kiinni.   Haastakoon se ajankäyttö- ja tehokkuustapani (you know the habits of effective people).

Oivallus 3: Haluan jatkaa seuraavaan kerrokseen.

Oivallus 4: Kurkatkaa Tate Modernin vintille. Upeat näköalat Thamesin yli. Passaa juoda drinkkiä kun seinä on kauttaaltaan lasia.

Sikainfluenssa ja Michael Jackson Piccadilly linella

Terkut taas nojatuolimatkailijalta. Nojatuoli on nyt Sohossa, vai onko tämä jo Chinatownia? Monen houkuttelevan free WiFi-kahvilan ohi menin ja monessa olisi aamukahvittelija saanut croissantin kaupan päälle. Lontoostakin löytää nykyään ihania kahviloita, joissa on tilaa istuskella…vaikkapa bloggaamassa tai lukemassa kirjaa. Caffe Neron caffe on hyvää, vahvaa espressoa, mutta nettiyhteys oli hankala ostaa ja kallis. Mutta pakko oli päästä kirjoittamaan, joten otin haasteen vastaan.

Äskeisen postauksen jälkeen hyppäsin metroon, joka näytti olevan taas täynnä flunssaisia matkustajia. Yksi meikkasi ja joi aamukahvia vieressäni aivastellen hervottomasti. Pesin sen puolen tunnin metromatkan aikana käteni neljä kertaa (Desi Max, Töölöntorin apteekista). Siinä sitä sitten matkustettiin Lontoon metrossa yleellisesti yksin viehättävän tummaihoisen mrs Sikainfluenssan vieressä. Ja luettiin Metro-lehdestä mainoksia Skype-puhelimesta…ja viranomaisten pyyntöä jäädä kotiin jos aivastuttaa, särkee päätä tai kurkkuun sattuu. Niinpä niin.

Michael Jackson näkyy lööpeissä, kuuluu radiossa ja retrovaatekauppojen ikkunoiden teepaidoissa. En kuitenkaan jättänyt Piccadilly Circuksella jäähyväisiä hänelle, sattuneesta syystä. Monta kirjettä siellä näytti olevan. Ja monta lukijaa.

Blur näkyy myös lööpeissä. TIESIN, että eilen olisi ollut ilmainen keikka Hide Parkissa, mutta missasin nyt Parklifen. Kuljen nyt ihan fiiliksen mukaan.

Kaupoissa tulee kierrettyä, muun muassa sitä olen perhereissuilla kaivannut. Ja tietenkin rauhallista meditatiivista vaeltamista omissa ajatuksissa, vaikutteita pongaillen. Paljon on näkynyt tyhjiä toimistotiloja, asunnon sais vuokrattua parilla sadalla / viikko. Sosiaalinen yrittäjyyskin hyppii silmille sieltä täältä…kun tietää mitä etsii.

Arvatkaa montako kirjaa olen jo ostanut? Viisi. HelloKitty-tuliaiset on jo ostettu tytöille, musikaalilippuja ei vieläkään. Ehkä istun vain kahviloissa bloggamassa…;). Se tässä bloggaamisessa pännii, että kun sen makuun pääsee, on vaikeaa keskittyä johonkin muuhun. Jospa nyt kuitenkin…vaikkapa vaeltelisi päämäärättömästi Lontoossa. Sitä ennen kuitenkin Facebook status update. Twitter on nyt lomalla. Kuten myös tämä blogi taas kun palaan kotiin ylihuomenna.

Terveiset Lontoosta

Ostin keskiviikkoaamuna lentoliput (220 €, Blue 1) torstain lennolle Lontooseen. Keskiviikkopäivä (kolmas lomapäivä!) meni kokonaan töiden merkeissä, mutta illalla ehdin etsimään itselleni vapaan hotellin. LateRooms.com -sivuston kautta löytyikin HALPA (35 €/yö) huone Boston Manor metron (ja samannimisen puiston) vierestä. Hotellin nimi on Hazel Wood House. Söin juuri ihan hyvän aamiaisen (niitä tousteja ja instant-kahvia) ja jatkoin siitä tähän oleskelutilojen sohvalle kirjoittamaan. Eilen oli helle, mutta nyt on synkän näköistä. Sopiva päivä piipahtaa Tate Modernissa siis.

Lensin Lontooseen eilen. Jostain syystä (syyllisyys/stressi kun lähden ensimmäisen kerran lomalle ilman perhettä?) voin todella pahoin kotoa Arlandan lentokentälle saakka. Muovipussille oli käyttöä, joka oli tietenkin ihan kamalaa. Tukholma kuitenkin paransi minut ja Lontooseen laskeutui illalla hyvin onnellinen independent traveller reppu selässä, ilman matkatavaroita ja kaitsettavia. Wow!

Onnenpotku 1: Nopea parantuminen ja se, että rohkenin lähteä, enkä pelännyt sairastuvani vakavasti. Sehän olisi ollut kauheaa, tutustua Lontoossa vain kylpyhuoneposliiniin.

Onnenpotku 2: En uskonut LateRooms.com:in / hostellin asiakkaiden kommentteja tästä paikasta. Okei, tämä on vaatimaton, mutta ihan mukava B&B! Mukava yrittäjä, rento ja “lennokas” 30-vee nainen. Mietin vain, miten tämä voi olla kannattavaa bisnestä…???

Onnenpotku 3: Kotona. Kiitos Markku!

Viimeinen tweet

Hyvää kesää!

Lomalla 1.8.2009 asti

Kuten jo kerroin, minulla on lapsia, joiden äiti olen. Blogistanillani on siis vakavasti otettava kilpaileva yhteisö: perhe.

Minä en ole ainoa perheellinen, jonka on tietoisesti lapioitava aikaa tärkeiden ja vielä tärkeämpien yhteisöjen ja kohtaamisten sankkoihin. Kuten Anu, mikäkin olen välillä hyvin offline. Ja siihen on kolme tärkeää syytä. Kaksi niistä nauraa heleästi hiekkalaatikolla, kun suljen puhelimen nettiselaimen ja nostan heidät kiikkuun.

Rakastan työtäni

Kesäloman kynnyksellä on myönnettävä, että en kirmaa kesälaitumille pelkästään täysin rinnoin riemuissani.
Mieltä kalvava nihkeys ei johdu vain säästä eikä uhmaikäisestä lomaseurasta, joka pitää kyllä huolta, että stressitaso ei pääse laskemaan loma-aikanakaan liian alas. Eikä minua asiakkaidenkaan tarpeet nyt huolestuta, hekin ovat heinäkuun lomalla.

Minun on vaikeaa päästää irti. Pidän puikoista kiinni kuten mummo, jota raahataan sukujuhliin, vaikka kapiokirstun hittituotteeksi neulottu tyynyliina on vielä päättelemättä. On vaikeaa laskea käsistään työ, jota rakastaa ja jonka eteen on tehnyt valtavasti työtä.

On palkitsevaa auttaa yhteisöjä keskustelemaan. Olen eturivissä paikalla kun yritykset valmentavat henkilöstöään palvelemaan ja kohtaamaan asiakkaitaan. On upeaa nähdä, kuinka arvot ja strategia konkretisoituvat teoiksi ja hyödyt sanoitetaan asiakkaan kielelle. Parhaimmillaan tyytyväinen henkilöstö ja asiakkaat kertovat itse yrityksen aitoa ja koeteltua tarinaa, jolloin ollaan jo kaukana mainonnan ja tuuppausmarkkinoinnin elähtäneestä maailmasta. Tulevaisuus on aitojen kohtaamisten ja ihmisten välisen viestinnän varassa.

Sitäpaitsi kirjoittaminen on kivaa. Asiakastyöskentelystä ja muista yrittäjän haasteista puhumattakaan. Haastavaa, mutta palkitsevaa. Kuten myös kesäloma pikkulasten kanssa. Tuntuu hyvältä olla tarpeellinen ja tehdä työtä tärkeiden päämäärien eteen.

Rakastan työtäni. Ja niin sen pitää ollakin.